Vieraskynä, Tony Manninen

Peli nimeltä demokratia

Pelimiehenä olen ikäni vältellyt kansakuntamme merkittävintä pelikenttää - politiikkaa. Poliittisen pelin, puolueiden strategioiden ja vaalitulosten pitäisi toki olla pelialan asiantuntijalle arkipäivää. Näin ei kuitenkaan jostakin syystä ole. Demokratia on outo peli ja koko poliittisen päätöksenteon järjestelmä mutkistaa sitä entisestään.

Vaaleissa äänestämme ihmistä päättämään puolestamme - mutta vain välillisesti. Emme voi suoraan vaikuttaa siihen mitä vaalien jälkeen tapahtuu. Emme myöskään voi varmuudella tietää ketä äänemme loppujen lopuksi hyödyttää. Kerroksia on niin monta, ettei tavallinen kuolevainen pysy millään mukana. Peli vaikuttaa satunnaiselta ja aina samaan – näennäisesti huonoon – lopputulokseen päätyvältä.

Demokraattinen päätöksenteko tuntuu olevan täynnä kompromisseja. Sielu ja särmä jäävät taustalle kun komiteat kokoontuvat. Kansanedustajamme toimivat yhteisen edun hengessä niin kiivaasti, että radikaalimmat muutokset hautautuvat mappikasojen sekaan. Pelisäännöt vieraannuttavat kansalaisen passiiviseen sivustakatsojan rooliin. Merkitys ja hallinnan tunne katoavat.

Pelaajien keskuudessa näyttää olevan runsaasti vanhakantaista jäykistelyä, menneen ajan pönötystä ja kaavoihin kangistunutta teatteria. Harva poliitikko uskaltaa rikkoa rajoja ja olla oma persoonallinen itsensä. Ihan kuin poliittisen päätöksenteon uskottavuus perustuisi hallitusti naamioituun ulkoiseen olemukseen. Kansalaiset saavat toki paljon puheenaiheita johtopelaajiemme pukeutumista, esiintymistä ja harrastuksia ruotiessaan. Juttutuvissa juorutaan, purnataan ja ammutaan kovilla. Eräänlaista peliä sekin, mutta kaukana asian ytimestä.

Miten tällaiseen peliin tulisi suhtautua? Ovatko nukkuvien puolue ja passiivinen vastarinta ainoat keinot kapinoida systeemiä vastaan?

Myönnän, että olen usein itsekin valinnut passiivisen linjan. En ole kokenut poliittista pelikenttää omakseni enkä jaksanut uskoa mahdollisuuteeni vaikuttaa. Elämän pelin strategian mukaisesti päätin kuitenkin osallistua yhteiseen peliin, sen sijaan, että jättäydyn kentän reunalle purnaamaan. Kansalaisvelvollisuuden täyttääkseni päätin aloittaa pelin hahmottelun ihmislähtöisesti, eli pohtimalla omaa ehdokastani.

Mielestäni luottamus ja sitoutuminen ovat avaintekijöitä oman pelikaverin valinnassa. Vaikka ison pelin säännöt olisivatkin hämärän peitossa, niin oikeanlaiseen ihmiseen voi aina luottaa. Ehdokkaani tulee olla riittävän vahva pärjätäkseen puuduttavalla pelikentällä. Hänen on oltava empaattinen, energinen ja intohimoinen aktiivi, joka uskaltaa sielukkaasti parantaa maailmaamme. Valintani kohdistuu väistämättä ihmiseen, joka rohkenee unelmoida ja kykenee myös unelmansa toteuttamaan. Oma tähtipelaajani tekee mahdottomasta mahdollisen ja nauttii arjen sankariteoista.

Henkilökohtaisesti toivon, että seuraavan kauden päättäjämme ovat yrittäjyyshenkisiä ihmisiä, jotka tuoreesti ja ennakkoluulottomasti irtautuvat vanhoista kaavoista. On uuden kulttuurin aika, jossa ludokratia korvaa byrokratian. Turhat pykälät, rajoitukset ja ohjeviidakot on raivattava pois. Tarvitsemme enemmän keinoja ottaa vastuuta omasta tulevaisuudestamme ja lujaa tahtoa paremman Suomen rakentamiseksi. Minä ainakin tiedän ketä pelaajaa itse kannatan.

Tony Manninen
Pelitohtori ja toimitusjohtaja, LudoCraft Oy